Kohteet

Säätiö tukee sääntöjensä mukaista, ensisijaisesti säätiön toiminta-alueella tapahtuvaa lasten ja nuorten toimintaa.

Toiminta-alueeseen kuuluvat Eura, Eurajoki, Kustavi, Laitila, Mynämäki, Pyhäranta, Pöytyä, Rauma, Säkylä, Taivassalo, Uusikaupunki ja Vehmaa.

Tukea myönnetään

  • Henkilökohtaisina apurahoina ensisijaisesti säätiön toiminta-alueella asuville, harrastuksessaan menestyneille alle 29-vuotilaille nuorille
  • Yhdistyskohtaisina avustuksina ensisijaisesti säätiön toiminta-alueella asuville lapsille ja alle 29-vuotiaille nuorille järjestettyyn
    • harrastustoimintaan
    • valistus- ja kasvatustoimintaan
    • syrjäytymistä ehkäisevään toimintaan
    • em. toimintoihin liittyviin hankkeisiin
  • Stipendeinä raumalaisista oppilaitoksista valmistuville alle 29-vuotiaille nuorille

Tukea ei myönnetä

  • Ansio- eikä yritystoimintaan
  • Poliittiseen toimintaan
  • Julkishallinnon alaisuudessa tai valvonnassa tapahtuvaan toimintaan
  • Henkilökohtaisten harrastusvälineiden hankintaan
  • Henkilökohtaisiin jäsenmaksuihin
  • Vaihto-oppilasmatkoihin
  • Yleisten opiskelukulujen rahoitukseen
  • Opinnäytetöihin eikä väitöskirjoihin
  • Henkilömatrikkelien tai historiikkien rahoitukseen

Hakuaika on vuosittain
1. – 30.9.

Vuonna 2019 säätiö jakoi apurahoja yli
450 000
euroa.

Webdesign by Codeart © 2020